Kirjoittaja jää kuolemansa jälkeen elämään kirjoinaan?

Pohdintaa kirjailijoista ja heidän elämästään kirjoina

Teininä minua hämmensi, kun tajusin että lempikirjailijani ovat joko kuolleita, vanhoja, kirjoittamisesta vetäytyneitä tai hulluksi tulleita. Toisaalta teininä hämmentää moni asia, joten pistin hämmennyksen teini-iän piikkiin. Parikymppisenä tilanne oli yhä jokseenkin sama, mitä nyt joukkoon oli mahtunut esim. Stewart Home, joka kirjoitti aktiivisesti ja oli nuori/nuorehko, mutta toisaalta hänen mielenterveydestään saattoi olla montaa mieltä. Vuosien mittaan minulle on tullut uusia suosikkeja, viriilejä fiksuja elossa olevia suosikkeja, mutta silti monet  kirjat ja kirjoittajat joista kaikkein intohimoisimmin puhun, ovat kuolleet, todella vanhoja, ihan sekaisin, vanhoja ja sekaisin tai kuolleita ja eläessään sekaisin. Ja olen väkisinkin ihmisenä, lukijana ja kirjoittajana pohtinut sitä mitä kirja kertoo kirjoittajastaan ja miten kirjaa tulkitaan kirjailijan persoonan jatkeena tai ilmentymänä kirjailijan poistuttua kuvioista tavalla tai toisella.

Ei mikään ihme, että vaikka zinejä ja musademoja tehtailin pitkin teini-ikää ja vielä reilu parikymppisenäkin, niin ensimmäisen kirjan (ja nimenomaan runokirjan) suolsin ulos vasta hieman vajaa kolmekymmentävuotiaana 2010 heinäkuussa Eino Leinon päivänä. Toinen runokirja tuli helmikuussa 2011 ulos Elävän Kirjallisuuden Festivaalilla ja sen jälkeen ei yleisön kyselyistä eikä vaatimuksista ole tullut ulos yhtäkään runo- tai muutakaan kirjaa. Zinejä olen kyllä pukannut ja levyjäkin tullut ulos kolme pitkäsoitollista 2012-2013 aikana. Rima on yksinkertaisesti ollut murkaavan korkealla ja tietokirjaprojektit ovat junnanneet paikallaan tai edenneet hyvin hitaasti. Päätin siis ihan reilusti laskea rimaa reilusti alas ja ryhtyä roskakirjailijaksi, sillä mikäänhän ei estä kirjoittamasta roskaa, tietokirjallisuutta, runoutta ja vaikka novelliantologioita. Oli fiilis, että ihan se ja sama, maineeni on jo valmiiksi epämääräinen, joten minulla ei ole mitään menetettävää. Mutta törmäsin tänään kuvaan kera mietelauseen, joka herätti minut taas ajattelemaan asioita.

http://www.pinterest.com/gdfalksen/

Mitä minusta jää jäljelle kun kuolen? Miten kirjojani tulkitaan kuolemani jälkeen ja toisaalta mitä se minulle kuuluu? Olenko minä ollut eläessänikään kovin tai ollenkaan huolissaan siitä mitä porukka ajattelee minusta levyjeni/keikkojeni/tekstieni äärellä, joten miksi välittäisin asiasta kuolleena?

Jos minusta tulee kirjani, kuoltuani minusta tulee todennäköisesti valtava läjä roska/pulp/gore/eksplotaatio-kirjasia ja vihkosia, muutama runokirja, kourallinen erityyppisiä tietokirjoja, pari asiallista romaania, muutama novellikokoelma ja pinkka minun toimittamiani novelli/runous/yms antologioita ja tämä hölömö blogi, niin ja rekkalastillinen zinejä. Niitten äärellä porukka sitten pohdiskelee, että mitähän tämä tyyppi oikein oli oikeasti asioista mieltä. Jos olen sieluna elossa tuolloin, niin todennäköisesti nauran olemattomaan partaani tai toisaalta, mistä minä tiedän onko minulla silloin parta vai ei vai onko minkäänlaista elämää kuoleman jälkeen...? Mitä nyt kaikki ruumissa elävät madot ja muut mukavat mömmiäiset ja kirjojen äärellä pari hassua lukutoukkaa ;-)