P.A. Manninen: P. A. Mannisen kootut: Kapteeni Kuolio Tampereen sankari (Zum Teufel) on yksinkertaisesti loistavaa parhautta ja Pekka Allan Manninen on sarjakuvan tekemisen nero! Todella hauskaa, omituista, outoa ja kivaa! Välillä en tajua ollenkaan mitä tapahtuu, mutta ei minun tarvitsekaan, tokkopa Kapteeni Kuolio itsekään tarinoitten antisankarina sitä tajuaa, miksipä siis minun sivustakatsojanakaan pitäisi ymmärtää hölkösen pöläystäkään koko touhusta voidakseen nauttia estoitta hyvästä meiningistä?! Meinaan, että Mannisen sarjiksia on aina ilo lukea ja tässä oli todella hyviä sarjiksia koottu hyvään järjestykseen, joten totta kai sitä on kivan äärellä kivaa! 8-)
Ruth & Meynen: Roxanen paluu on mielestäni taide- ja dekkarisarjakuvien klassikkokamaa, jonka äärelle sitä päätyy aina uudelleen ja uudelleen. Mielenkiintoinen piirrostyyli ja outo meininki. Juonikuvio on tavallaan kliseinen mutta silti oudolla tapaa tuore. Tiettyjen asetelmien ja roolien kääntäminen kallelleen on myös se juttu mikä tekee tästä paljon enemmän kuin vain yhden monista bulkkisarjiksista. Suosittelen lukemaan, jos et ole vielä tutustunut tähän koskaan!!
J. Vuorma: THE GUNFIGHTeRrrrr V Sermones Af Mortuos sarjisalbumi on vallan mukaansatempaiseva ja rujo pläjäys. Tiesin J. Vuorman tyylin ja suomeksi olen ennenkin lukenut, mutta erittäin hyvin tämä toimii englanniksikin. Hieman kuin Jyrki Nissinen tekisi länkkärisettiä ja sijoittaisi sen savon ja villin lännen sekamelskamaailmaan, mutta ihan omalla tyylillä tehtynä. Samaan aikaan surullinen ja liikuttava ja hauska ja huvittava. Saavutus sekin jo itsessään! :-) Vaikea sanoa sarjiksesta mitään ilman että spoilaa lukukokemusta ihmisiltä. Itse tykkäsin kovasti. VIIHDYTTÄVÄ!
Ray Banks: Likainen Barry on Verikoirakirjat -julkaisimon ehtoo paskoo ja pulppikökköö, mutta sentään hyvvee paskoo ja pulppikögelöö. Nimi ja kansi kertoo kaiken olennaisen. Rujo, raju ja raaka meno. Kiihdyttävää ja viihdyttävää. Jotenkin omituisella tapaa tästä tykkää silloinkin kun tätä vihaa. Onnistunut kirja selkeästikin siis tavoitteessaan ;-)
Juri Nummelin: Outoa huminaa, Joe Novak on myös Verikoirakirjojen julkaisema teos. Tasoeroa Likaiseen Barryyn on melkoisesti Joe Novakin eduksi. Toisaalta tyylilajikin on piirun verran hienostuneempi. Joka tapauksessa pulpin ja outojen dekkaripläjäytysten äärellä tässä vahvasti ollaan. Sujuvaa tekstiä ja tarina juoksee hyvää tahtia napaten lukijansa mukaansa. Todella paljon parempi kuin olisin ikinä uskonut kansipiirroksen ja takakansitekstin perusteella. Tämä erottuu monin tavoin kliseisten dekkarien massasta omituisen polveilevilla juonipyrähdyksillään. Tykkään kovasti. Suositeltava kirja, jopa sellaiselle, joka ei yleensä dekkareista olisi kovin kiinnostunut.
Mikael C. Messi: Lausteen himokämppä edustaa oikein törkeän huonoa ja ihan vain törkeää kioskikirjallisuudeen ja roskapulpin pahnanpohjimmaisinta lajia eli väkivalta- ja kidutuspornoa. Juoni ja hahmot ovat ihan paperinohuita ja koko "kirja" on totaalisen luonnosmainen. Todennäköisesti jokainen kappale tästä teoksesta on myyty ja ostettu kannen perusteella runkkumateriaaliksi. Ja runksimissetiksikin tämä on varsin kömpelöä ja kuvottavaa settiä. Tajuttoman huonoa kaikin tavoin. Kirja jossa raiskatut muka sitten kuitenkin nauttivat raiskatuksi tulemisesta ei vain voi olla hyvä ja kun loppusisältökin on ihan hevon humpan huttua, niin ei tätä kellekään kannata suositella kuin takan lämmikkeeksi. SCHAISSEA!!
Mikael C. Messi: Mynämäen motellin munamällit jatkaa Lausteen himokämpän meininkiä sisältämällä väkivaltapornoa ja runsaasti romantisoituja kidutuskohtauksia, mutta yllättää sillä että tämä osaa olla yllättävän hyvä, paikoitellen viihdyttävä ja parissa kohtaa absurdilla tapaa jopa hauska. Ei se paljon ole, eikä tätäkään oikein ilkeä kirjallisuudeksi kutsua, vaan kyllä tässäkin selkeästi ollaan antikirjallisuuden ja kökköpornoilun puolella. Tämä kirja kuitenkin ajoittain imaisi mukaansa ja sai meikäläisen lukijana ajoittain jopa aidosti kiinnostumaan kirjan hahmojen kohtaloista. Tässä siis oli mukana jonkinlaista juonenkehittelyäkin ja hahmoissa oli pikkiriikkisen syvyyttäkin. Aika jees roskapläjäykseksi väkivaltapornon saralla, mutta en kyllä halua tätäkään kellekään suositella. Paitsi ehkä siinä tapauksessa, jos sattuu harrastamaan alan kirjallisuutta tai vaikkapa kerää yleisesti nykypulppia ja nimenomaan heikkolaatuista kirjallisuutta.
Guy De Maupassant: Kuka tietää on hieman hämmentävä teos. Maupassantilla on omat meriittinsä ja kirjalta odotti jotain laadukasta ja mielenkiintoista. Mielenkiintoistahan tämä olikin, mutta varsin kevyttä jännitys- ja kauhumeininkiä pienellä silauksella mystiikkaa. Jos tyyppi olisi kirjoittanut tämän novellin 1930-50-luvulla tätä voisi kutsua rehellisesti pulpiksi, mutta 1800-luvulla elänyt ja kirjoittanut henkilö ei ole voinut teknisesti ottaen tehdä pulppia. Kutsuttakoon tätä siis proto- ja pseudopulpiksi ;-) Ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Lyhyt kertomus jonka lukee mielellään. Kannattaa lukea, jos tällainen novellikirjallisuus kiinnostaa.
Kari Kettula: Liekehtivä Laitila (Turbator) tarjoilee lyhyen, omituisen, erilaisen, luonnoksenomaisen, unenomaisen ja kiinnostavan sci-fi/fantasiateoksen kera jännitysmomentin. Hieno suoritus kirjoittajalta saada mahtumaan samaan novelliin vaikka mitä ja luoda sekametelisopasta mielenkiintoinen omanlaatuinen kertomuksensa. Jäi vähän epäselväksi mitä teoksessa tapahtui ja mikä oli tämän kaiken pointti, mutta koen että tällaisen miettiminen on aivan turhaa, sillä joskus on hauska lukea kertomuksia, joissa ei ollut oikein häntää eikä päätä, mutta homma rullaa silti eteenpäin. Kirjasen taitto ja kuvat ovat kökköä ja painojälki on suttua, mutta tarina on hyvä. Suosittelen pikalukemistoksi vaikkapa ajankuluksi välintunnin ajaksi :)
Hyviä lukuhetkiä toivottaen,
Krisse Chrissie Heart Sydän,
lukija, kirjoittaja, kokija, kokeilija, muusikko ja muuten vaan mainio tyyppi ;-)
No comments:
Post a Comment